Kuinka monta päivää jouluun?

Christmas countdown banner

lauantai 23. marraskuuta 2013

Joulupolulla


Joulu tulla jollottaa... Minun täytyy sanoa, että tänä vuonna olen ihan Superaikaisessa kaikessa! Kävin tänään pukin apulaisena asioilla ja aika lailla kaikki tuli valmiiksi, ihan pientä hienosäätöä vaille vielä. Yleensä joululahjat ovat jääneet viime tippaan, mutta nythän ei ole edes vielä joulukuu! :) Arvaatte, että olen ylpeä itsestäni! 
Meillehän on myös tupsahdellut pieniä jouluisia juttuja; somisteita, valoja... ihan vähän vain. 



 
Viime vuonna nämä tähtivalot olivat kullanväriset... ja shhhhhh... vuoden aikana se on saanut yllensä valkoisen hunnun spraymaalista! Kätevää! 
Kaapin päällä oleva rottinkisydän sai kaverikseen jouluvalot.


Ja ihan pieni jouluinen koriste on löytänyt paikkansa leivinuunin luukun edestä.

Eilen kävin paikallisissa joulunavajaisissa ystäväni kanssa. Kylällä on tapana järjestää eri yritysten kesken joulupolku
-kerätään mainituista liikkeistä sanoja, joiden avulla täydennetään jouluruno. 
Nooh, aika paljonhan ne lapset siellä taisivat kiertää, mutta olihan se omalla tavallaan jännittävää meistäkin! Ainahan sitä pitää sen verran olla jouluista lapsenmieltä!

P.S. Kukaan ei ole ainakaan vielä soittanut, että olisin voittanut joulupolulla... 
 Ja oi, miten ihania jouluisia juttuja näin myös paikallisissa liikkeissä, mutta kaikkea ei voi hankkia kuitenkaan ja oikeasti KAIKKEA EN TARVITSE. :)

Ai niin, eilen tein ensimmäiset joulutortut glögin kera, mutta niistä en ehtinyt ottamaan kuvaa, kun menivät parempiin suihin!

Mitä sinä olet puuhaillut? Onko teillä tapana käydä joulunavajaisissa ja mitä mukavaa siellä tapahtuu?

-Jouluisin terveisin Anne-




tiistai 19. marraskuuta 2013

Meidän joulu

Jokaisella meillä on omat jouluperinteet, toisilla ne tulevat omasta kodista, toisella jostain muusta. Joku ei halua perinteitä mukaan ollenkaan, vaan joulu on rakennettu uusista itselle tärkeistä asioista. Jokaisen joulu on yhtälailla kaunis, onpa se sitten tehty miten vain.

Ruoan ja tavaran määrällä ei ole väliä, joulun voi rakentaa yhdessä olosta, yhteisistä muistoista, puuhastelusta yksin tai erikseen.

Meillä joulua on vietetty aina pienellä porukalla. Joulu on ollut meillä aikuisten joulu, koska jokainen lapsiperhe on viettänyt joulua omassa kodissaan. Meidän jouluun on keräytynyt sitten "aikuisia lapsia" ja mummuja ja pappa.

Joka jouluaamu viemme haudalle kynttilät ja lähes joka joulu on aina yhtä kiire aamusta, vaikka kuinka yritämme päivän aloittaa aikaisin. Lähes aina Joulurauhan julistus kuunnellaan seisaaltaan muiden töiden lomasta.

Viime jouluna yllätimme muutaman naapurin viemällä yöllä heidän portinpieliin palavat jäälyhdyt kera itsetehdyn joulukortin. Olihan siinä ollut naapureilla aamulla ihmettä. Viime vuonna oli hyvät pakkaskelit, niin jäälyhtyjä sai tehtyä nopeasti. Meidän pihalla niitä oli n. 30.



Keräsin jouluvalmisteluita varten mukavia linkkejä, joita voit kurkistella glögin juonnin yhteydessä!

http://www.joulu.info/jouluperinteet/ ( perinteitä vaalien)

http://www.kotivinkki.fi/joulu (kaikkea ihanaa jouluun liittyen)

http://yle.fi/uutiset/tata_herkkua_on_turha_etsia_kaupoista_tana_jouluna/6923560
(Liköörikonvehtien ystäville)

Tämän vuoden joulun vieton olen aloittanut mielessäni jo hyvissä ajoin. En ole oikestaan koskaan aikaisemmin ollut varsinaisesti "Jouluihminen" vaan joulu on ryssäytetty siinä missä muukin viikonloppusiivous ja siivottu kiireesti jo Uudenvuoden tienoilla.

Nyt minulla on ollut paljon enemmän aikaa joulusta haaveiluun ja olen ajatellut tehdä siitä tänä vuonna oikein mukavan, lämminhenkisen ja ennenkaikkea leppoisan!

Tänään meille syttyivät ensimmäiset jouluvalot (rottinkitähdet) muutamiin ikkunoihin... ja olen myös kuunnellut vähän rauhallista joulumusiikkia...

MITÄ SINUN JOULUVALMISTELUIHIN KUULUU JA MILLAISEN JOULUN SINÄ HALUAISIT?

Joulun odotuksin, Anne


maanantai 18. marraskuuta 2013

Villa Emman Joulublogi avautuu!

Mukavaa joulun odotusta!

Tänään päätin avata ovet Villa Emman Jouluun omassa jouluisessa blogissa.

Tällä kertaa muistelemme vähän vanhoja asioita, palaamme muutaman vuoden takaisiin jouluihin.

Kaikkihan alkaa aina historiasta!

Mukaan olen kerännyt myös iloisia joulunodotusasioita ja hyödyllisiä linkkejä näin joulun alla.

Tule rohkeasti mukaan tonttuilemaan kanssamme!

Huomaathan, että meillä pukin odottaminen on aina ollut jännittävää! ;)


-Villa Emman väki-